Kino marilyn
Ötökkäakatemia, Heikki Helanterä: Muurahaistietoisku
Ötökkäakatemia on hyönteistutkijoiden tiedeviestintäprojekti joka kertoo tutkimuksen tekemisestä ja tuloksista. Toimimme somessa ja perinteisessä mediassa sekä yleisötapahtumissa. Havainnollistamme pienten eliöiden suurta merkitystä maailmassa ja rakennamme ihmisen luontosuhdetta muuttuvassa ympäristössä. Osoitamme, millaisia kiehtovia luonnonilmiöitä löytyy jokaisen lähiympäristöstä ja millaista jännittävää huippututkimusta Suomen yliopistoissa tehdään. Avaamme tieteellisen tiedon tuottamisen prosessia, ja tarjoamme virkistäviä silmäyksiä tutkijoiden arkisen aherruksen ja modernien menetelmien pariin. Heikki Helanterän luento kertoo muurahaisten yhteiskuntaelämästä ja asumisesta evoluutiobiologian ja käyttäytymistutkimuksen näkökulmasta. Nils Qvis: Speck Nils Qvis on ihminen joka piirtää. Speck on videopeli missä tutkitaan lammen suurta maailmaa pienenä vesiötökkänä. DJ Puutiainen DJ Puutiainen aka Ilja Karsikas on helsinkiläinen kuvittaja, lastenkirjailija ja musiikintekijä. Eläinten Asumismessuilla kuultava DJ-setti liittyy Iljan huhtikuussa ilmestyneeseen Uraanisiipi-teokseen, jonka kappaleissa seikkaillaan kesäisissä maisemissa ja hyönteistenkin parissa. Monipuolisen hyönteisaiheisen levymusiiikin ohessa kuullaan muutamia Iljan kappaleita akustisina versioina. Otto Karvonen: Linnunlaulualoite Italialainen poliitikko lukee julistusta, jossa vaaditaan toimia italianvarpusen suojelemiseksi. Hänen tukenaan on joukko ihmisiä, jotka kantavat iskulausein varustettuja kylttejä. Mielenosoituksen sanoma kuuluu: Ulkomaiset lintulajit uhkaavat italianvarpusen olemassaoloa. Muuttolinnut saapuvat maahan sankoin joukoin, vievät varpusen elintilaa ja tuovat mukanaan tauteja. Ratkaisuksi ehdotetaan, että maahan saapuvien muuttolintujen tulisi oppia italianvarpusen laulu. Otto Karvosen teos purkaa satiirin keinoin nationalismin värittämää muukalaisvihamielisyyttä. Maija Blåfield: Scenic View Juuri pääpalkinnon Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla kotimaisten elokuvien sarjassa voittaneessa elokuvassa vieraillaan harvinaisuutensa myötä fiktiiviseksi muuttuneessa luonnontilaisessa metsässä, sekä talousmetsässä jonka ihminen on oman kykynsä ja ymmärryksensä mukaan järjestänyt uudelleen. Käymme myös satumetsässä ja luontokuvauksen lavasteissa itärajalla sekä ihmisen hylkäämällä asuinalueella, jonka ylitse puusto on kasvamassa takaisin uudeksi metsäksi. Mikä näistä metsämaisemista on todellisin? Milja Viita: Eläinsilta U-3033 Eläinsilta U-3033 kuvaa ihmisten ja eläinten risteäviä reittejä ja rinnakkaisia todellisuuksia. Elokuvaa on kuvattu moottoritien ylittävällä, metsittyneellä riistasillalla. Riistasillat ovat arkkitehtonisesti kiinnostavia, pelkästään luonnolle osoitettuja rakenteita, jotka mahdollistavat eläimille moottoritien ylityksen. Rakennettu ympäristö ja koskematon luonto kohtaavat tällä kapealla kaistaleella. Maiju Suomi & Elina Koivisto: Luento - Arkkitehtuuria ihmistä laajemmassamaailmassa Suomi/Koivisto arkkitehdit eli Elina Koivisto ja Maiju Suomi haluavat rakentaa hyvää elinympäristöä ihmisille ja muille eliöille. Suunnittelu- ja tutkimustyössään he pyrkivät luomaan moniaistisia tilakokemuksia sekä edistämään luonnon ja kulttuurin monimuotoisuutta. Maiju Suomi, arkkitehti SAFA (MSc), tekee taiteellista väitöskirjaa Aalto- yliopiston Muotoilun laitoksen Empirica-tutkimusryhmässä. Käytäntölähtöisessä tutkimuksessaan hän tarkastelee, kuinka liikkuminen ihmiskeskeisen maailmankuvan tuolle puolen muuttaa arkkitehdin suunnitteluprosessia ja miten tämä heijastuu arkkitehtuurin estetiikkaan. Elina Koivisto, arkkitehti SAFA (MSc), toimii Aalto-yliopistossa rakennusopin yliopisto-opettajana. Opetus-, kirjoitus- ja suunnittelutyössään hän keskittyy moniaistiseen materiaalikokemukseen sekä rakennusmateriaalien sosiaalisiin ja ympäristövaikutuksiin arkkitehtuurissa. Yhdessä Suomi ja Koivisto ovat toteuttaneet Alusta-paviljongin monilajiseksi kohtaamispaikaksi Arkkitehtuurimuseolle Helsinkiin ja osana Komitu-työryhmää Kouk Khleangin ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän nuorisokeskuksen Kambodzhaan. He ovat tehneet osallistavaa suunnittelua, paviljonkeja sekä työpajoja opiskelijoille Suomessa ja ulkomailla osana eri työryhmiä. He osallistuvat aktiivisesti ammatilliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tahoillaan he ovat työskennelleet merkittävissä julkisen- ja korjausrakentamisen hankkeissa Suomessa. |
Ötökkäakatemia, Heikki Helanterä: Muurahaistietoisku
Ötökkäakatemia är ett vetenskapskommunikationsprojekt av entomologer som berättar om forskningens bedrivande och resultaten. Vi verkar på sociala medier och traditionella medier, samt vid offentliga evenemang. Vi illustrerar små organismers stora betydelse i världen och bygger en mänsklig relation till naturen i en föränderlig miljö. Vi visar vad det är för fascinerande naturfenomen som finns i allas närmiljö och vilken spännande spetsforskning som bedrivs vid finska universitet. Vi öppnar upp processen för att producera vetenskaplig information och ger uppfriskande inblickar i forskares vardag och moderna metoder. Heikki Helantäräs föreläsning berättar om myrornas sociala liv och levnad ur evolutionsbiologins och beteendeforskningens perspektiv. Nils Qvis: Speck Nils Qvis är en slags levande emulsion bestående av vatten, lipider, proteiner, kolhydrater och drömmar. Hans främsta livsuppgift är att framställa olika typer av komplicerade spår på fält av processerade växtfibrer med hjälp av grafit och flytande pigment. I verket Speck har han dock övergått till heldigitala produktionsmedel och skapat en interaktiv värld föreställande en vimlande damm, som man kan utforska med en mikroskopisk protagonist. DJ Puutiainen DJ Puutiainen aka Ilja Karsikas är illustratör, barnförfattare och musikmakare från Helsingfors. DJ-setet som hörs på Djurens Bomässa är relaterat till Iljas verk Uraanisiipi, som publicerades i april, vars låtar utforskar sommarlandskap och insekter. Några av Iljas låtar kommer att höras i akustiska versioner vid sidan av den mångsidiga albummusiken med insektstema. Otto Karvonen: Fågelsångsinitiativet En italiensk politiker läser en deklaration som uppmanar till åtgärder för att skydda den italienska sparven. Han får medhåll av en grupp människor som bär plakat med slagord. Demonstrationens budskap lyder: Utländska fågelarter hotar den italienska sparvens existens. Flyttfåglar anländer i stora mängder, tar upp sparvens livsrum och för med sig sjukdomar. Som en lösning föreslås att flyttfåglar som anländer till landet ska lära sig den italienska sparvens sång. Otto Karvonens verk använder satir för att avveckla främlingsfientlighet färgad av nationalism. Maija Blåfield: Scenic View I filmen som precis vunnit huvudpriset i kategorin inhemska filmer på kortfilmsfestivalen i Tammerfors besöker vi en naturlig skog som blivit fiktiv på grund av sin sällsynthet, samt en ekonomiskog som människan har omorganiserat efter sin egen förmåga och förståelse. Vi besöker även en sagoskogs och kulisserna för naturfotografering vid östra gränsen, samt ett av människor övergivet bostadsområde, över vilket träden växer ut igen till en ny skog. Vilket av dessa skogslandskap är det mest verkliga? Milja Viita: Djurbro U-3033 Djurbron U-3033 skildrar människors och djurs korsningsvägar och parallella verkligheter. Filmen spelades in på en skogbevuxen viltbro som korsar motorvägen. Viltbroar är arkitektoniskt intressanta strukturer som endast är tillägnade naturen, som gör det möjligt för djur att korsa motorvägen. Den byggda miljön och den orörda naturen möts på denna smala remsa. Maiju Suomi & Elina Koivisto: Föreläsning - Arkitektur i en värld större än människor Arkitekterna Suomi/Koivisto, Elina Koivisto och Maiju Suomi, vill bygga en god boendemiljö för människor och annat levande. I sitt design- och forskningsarbete strävar de efter att skapa multisensoriska rumsliga upplevelser och främja mångfalden av natur och kultur. Maiju Suomi, arkitekt SAFA (MSc), gör en konstnärlig avhandling i Empirica- forskningsgruppen vid Aalto-universitetets designavdelning. I sin praktikinriktade forskning undersöker hon hur att gå bortom den människocentrerade världsbilden förändrar arkitektens designprocess och hur detta återspeglas i arkitekturens estetik. Elina Koivisto, arkitekt SAFA (MSc), arbetar vid Aalto-universitetet som universitetslärare i konstruktionsteori. I sitt undervisnings-, skrivande- och designarbete fokuserar hon på den multisensoriska materialupplevelsen och de sociala och miljömässiga effekterna av byggmaterial i arkitektur. Tillsammans har Suomi och Koivisto implementerat Alusta-paviljongen som en multidisciplinär mötesplats för Arkitekturmuseet i Helsingfors och, som en del av Komitus arbetsgrupp, det ekologiskt och socialt hållbara ungdomscentret Kouk Khleang i Kambodja. De har gjort deltagande planering, paviljonger och workshops för studeranden i Finland och utomlands som en del av olika arbetsgrupper. De deltar aktivt i professionella och sociala diskussioner. På egen hand har de arbetat med betydande offentliga bygg- och renoveringsprojekt i Finland. |
Teokset metsässäTimo Vaittinen: Monumental Sculptures for Insects
Timo Vaittinen tekee monumentaalisen kokoisia veistoksia hyönteisen näkökulmasta. Paikalta kerätyistä materiaaleista toteutetut veistokset muuttuvat hiljalleen osaksi ekosysteemiä yhteistyössä paikallisten eliöiden kanssa. Veistokset jäävät sinne lahoamaan ja maatumaan, hyönteisten ja muun eliöstön käyttöön. ”Tavallaan mikään ei muutu, järjestelen vain paikalta löytyviä palasia eri tavoilla, paikalliselle eliöstölle tällä ei vamaankaan ole mitään käytännön merkitystä.” Otto Karvonen: Alien Palace Birdhouse Collection /Konnunsuo Linnunpönttöteos lainaa arkkitehtuurinsa ulkomaalaisten säilöönottokeskukselta. Vankilaimaisuudestaan huolimatta se tarjoaa erinomaisen pesäpaikan satunnaisille siivekkäille. |
VERK I SKOGENTimo Vaittinen: Monumental Sculptures for Insects
Timo Vaittinen gör skulpturer av monumental storlek ur en insekts perspektiv. Skulpturerna, gjorda av material som samlats in från platsen, blir sakta en del av ekosystemet i samarbete med lokala organismer. Skulpturerna lämnas där för att ruttna och falla till marken, för att användas av insekter och andra organismer. "På sätt och vis förändras ingenting, jag ordnar bara de bitar som finns på platsen på olika sätt, detta har ingen praktisk betydelse för den lokala floran." Otto Karvonen: Alien Palace Birdhouse Collection /Konnunsuo Fågelholkarbetet är format som en europeisk flyktinganläggning, det vill säga är fängelseliknande. Alien Palace Birdhouse är också en utmärkt häckningsplats för en och annan bevingad migrant. |
Esiintyjät metsässäMirella Pendolin & Frida Hultcrantz: SAFARI with fredagståget
Walk-up esityksessä yleisö pääsee safarioppaidemme opastamana luonnon, monimuotoisten kohtaamisten ja taiteen äärelle. Esitys kestää noin tunnin. Luontopolku ei ole täysin esteetön mutta kulkueeseen voi liittyä kivikkoisen alun jälkeen pururadan puolelta. Esitykset klo 14 ja klo 16, Safari alkaa Urheilupaviljongilta. Metamorfoosi = täydellinen muodonvaihdos tai osittainen muodonvaihdos, eläintieteellinen tapahtumasarja jossa eläimen toukka muuttuu aikuiseksi joko suoraan tai välivaiheiden (esim kotelon) kautta =tarinoissa ihmisen tai eläimen muuttuminen toiseen muotoon (wikipedia) Amandine Doat: Metamorfosis I Amandine Doat on ranskalaislähtöinen, monialainen tanssija, joka on erityisen utelias sirkuksen, akrobatian ja esitysdramaturgian suhteen. Hän on työskennellyt teatterin ja musiikkiesitysten parissa sekä tehnyt lukuisia esityksiä lasten kanssa ja lapsille. Amandine tanssii sekä esiintyy ryhmässä nimeltä KO-kollektiivi. Sara Nurminen: Metamorfoosi II Sara Nurminen on löysään nuoraan ja käsilläseisontaan erikoistunut sirkustaitelija. Hän on kiinnostunut taidemuotojen rajapinnoista ja niiden kohtaamisesta, sekä inspiroituu etenkin luonnosta ja eläimistä. Grete Gross: Metamorfosis III Grete Gross on tallinnalainen ilma-akrobaatti, joka on erikoistunut puissa kiipeilyyn. Sini Koskelainen: Laulu metsänväelle Muinaissuomalaisesta mytologisesta hahmosta - Mielikki Metsän emännästä - ja luonnonuskosta inspiroitunut improvisatorinen Sini Koskelaisen soololauluesitys Kuninkaanlammella Ehrensvärdinpolulla. Soittimina ihmisääni ja luuhuilu. Ennen vanhaan metsää kunnioitettiin aivan eri tavalla kuin nykyään. Ihminen nähtiin osana luonnon kiertokulkua, ei ylempänä tai erillisenä osana sitä. Metsään ei menty pahoin tai itsekkäin aikein, riistämään tai roskaamaan sitä. Pyydettiin lupaa saada astua sisään metsän valtakuntaan ja jätettiin uhripuille lahjoja. Kaikki elollinen nähtiin pyhänä. Puiden annettiin kasvaa ja lahota, eikä metsän kaaosmaiseen järjestykseen puututtu. Jokaisella puulla, kasvilla, eläimellä, kivilajilla ja elementillä koettiin olevan oma voimansa ja jokaiselta niistä oli mahdollisuus oppia jotain. Uskottiin luonnon- ja paikanhaltijoihin ja heidät pyrittiin pitämään tyytyväisenä erilaisilla loitsuilla ja rituaaleilla, jotta yhteiselo ja yhteistyö (kuten karhunkaato) sujui mallikkaasti. Elettiin tietoisessa vuorovaikutuksessa kaiken olevaisen kanssa. Mielikki oli Metsän emäntä joka hallitsi metsän valtakuntaa yhdessä Tapio Metsänkuninkaan kanssa. Mielikiltä tuli pyytää siunausta marjastukseen, sienestykseen ja pienriistan saalistukseen. Jos Mielikki mieltyi sai jokainen juuri sen, mikä kullekin kuului. Mielikki toimi myös karjan suojelijana sekä eläinten parantajana ja villiyrttioppaana. ”Mielikki metinen emäntä, metsän piika pikkarainen, Aukaise metinen aitta, metsän pout poukauta, minun metälle mentyäni, korvelle kohottuani.” Beniamino Borghi & Loviisan Tanssiopisto: Sofa for Lazy Animals Loviisan Tanssiopiston opiskelijoiden tanssiesitys Beniamino Borghin koreografialla. Ystävä yrittää auttaa toista löytämään voimia ja liikkumaan. Laiskuus on nykyajan ihmislajin ominaisuus, virus, joka tarttuu muihin, etenkin teini-ikäisiin. Beniamino Borghi: The Nest TanssiARTesaanin sooloesitys. Koreografia ja esittäjänä Beniamino Borghi. Esitys perustuu turvallisen tilan löytämiseen, jossa voimme olla niin kuin tunnemme. Ei tuomioita, ei aggression riskiä. Voimme suojella itseämme hyväksymällä vaikutuksemme ympäristöön. Vaikka tunnemmekin olevamme vieraita, luonto mukautuu ympärillämme. Muusikko Kalle Katz yrittää löytää eläimen itsessään etsiessään luonnon ääniä käyttäen kehonsa kapasitanssia ja Thereminiä. Milla Paloniemi on erityisesti Kiroileva Siili-hahmostaan tunnettu sarjakuvataiteilija, kuvittaja, graafikko, muusikko ja ponifarmari. Faabeli-piknikillä pohdimme mm. elämää ponifarmina sekä siilin ahdistuksen syitä. Mukaan voi tuoda omia eläinaiheisia kirjoja! Heidi Lunabba: Sauna Obscura, lemmikkisauna Tule saunomaan lemmikin kanssa tai ilman. La 14-20, ei saunamaksua. Laivasilta |
UPPTRÄDAnde I SKOGENMirella Pendolin & Frida Hultcrantz: SAFARI with fredagståget
I walk-up showen får publiken ta sig till naturen, olika möten och konst under ledning av våra safariguider. Föreställningen varar ungefär en timme. Naturstigen är inte helt barriärfri, men du kan följa med i kortegen efter den steniga starten från grusvägssidan. Visar 14.00 och 16.00, Safari startar från Idrottspaviljongen. Metamorfos = fullständig metamorfos eller partiell metamorfos, en serie zoologiska händelser där ett djurs larv förvandlas till en vuxen antingen direkt eller genom mellanstadier (t.ex. kokong) = i berättelser, förvandlingen av en person eller ett djur till en annan form Amandine Doat: Metamorfosis I Amandine Doat är en franskfödd, multidisciplinär dansare som är särskilt nyfiken på cirkus, akrobatik och performancedramaturgi. Hon har arbetat med teater och musikföreställningar och gjort ett flertal föreställningar med och för barn. Amandine dansar och uppträder i en grupp som heter KO-kollektive. Sara Nurminen, akrobat: Metamorfos II Sara Nurminen är cirkusartist specialiserad på löst rep och handstående. Han är intresserad av konstformernas gränssnitt och deras möte, och är särskilt inspirerad av natur och djur. Grete Gross/Metamorfosis III Grete Gross är en flygakrobat från Tallinn som är specialiserad på att klättra i träd. Sini Koskelainen: En sång för skogen Sini Koskelainens improvisatoriska soloföreställning på Kuninkaanlammi på Ehrensvärdinpolu, inspirerad av en urfinsk mytologisk karaktär - Mielikki Metsäs älskarinna - och tron på naturen. Instrumenten är den mänskliga rösten och benflöjten. Förr i tiden respekterades skogen på ett helt annat sätt än den är idag. Människan sågs som en del av naturens kretslopp, inte en högre eller separat del av den. Du gick inte in i skogen med dåliga eller själviska avsikter, för att utnyttja eller skräpa ner den. Tillstånd begärdes att komma in i skogens rike och gåvor lämnades på offerträden. Allt levande sågs som heligt. Träden fick växa och ruttna och den kaotiska ordningen i skogen stördes inte. Varje träd, växt, djur, stenart och element uppfattades ha sin egen kraft och var och en av dem fick möjlighet att lära sig något. Vi trodde på naturens och platsens ägare och försökte hålla dem nöjda med olika besvärjelser och ritualer så att samexistens och samarbete (som björnskjulet) gick smidigt. Vi levde i medvetet samspel med allt som finns. Mielikki var Skogens älskarinna som styrde skogens rike tillsammans med Tapio Skogskungen. Mielik bör tillfrågas om välsignelse för att plocka bär, plocka svamp och jaga småvilt. Om Mielikki gillade det fick alla precis vad de hade rätt till. Mielikki fungerade också som beskyddare av boskapen, samt som djurläkare och guide för vilda örter. "Mielikki skogsfru, skogspiga nisse, Öppna skogsboden, öppna skogsviken, efter jag har gått till skogen, efter jag har stigit till örat." Beniamino Borghi & Loviisan Tanssiopisto: Sofa for Lazy Animals Dansuppvisning av eleverna på Loviisa Tanssiopisto med koreografi av Beniamino Borghi. En vän försöker hjälpa den andre att hitta styrka och röra på sig. Lättja är en egenskap hos den moderna mänskliga arten, ett virus som smittar av sig till andra, särskilt tonåringar. Beniamino Borghi: The Nest Ett soloframträdande av tanssiARTesaani. Koreografi och framföring av Beniamino Borghi. Den performativa handlingen bygger på att hitta ett tryggt utrymme där vi kan vara som vi känner för att vara. Inga bedömningar, ingen risk för aggression. Vi kan skydda oss själva genom att acceptera vår påverkan på miljön. Även om vi känner oss främmande kommer naturen att anpassa sig runt oss. Musikern Kalle Katz försöker hitta djuret i sig själv genom att söka efter naturens ljud med hjälp av sin kropps kapacitans och en Theremin. Milla Paloniemi är serietecknare, illustratör, grafiker, musiker och ponnybonde, speciellt känd för sin Cursing Hedgehog-karaktär. På Fabel-picknicken funderar vi bl.a. över livet som ponnyfarmare och orsakerna till igelkottsångest. Ta också gärna med egna böcker om djur! Heidi Lunabba: Sauna Obscura, husdjursbastu Kom till bastun med eller utan ditt husdjur. Lör 14-20, ingen bastuavgift. Saltbodan. |
Teokset Kuningattarenrannan ekologisessa puistossaArkkitehdit Suomi ja Koivisto: Teos Jälkiä jättämättä
Ihminen on vallannut maapallolta liikaa tilaa omaa etuaan tavoitellen. Muiden lajien ahdinko on myös oma ahdinkomme. Miten voisimme huomioida muut lajit arkkitehtuurin keinoin? Mitä voimme oppia heiltä? Kaikki arkkitehtuuri on väliaikaista. Miten voisimme rakentaa jälkiä jättämättä? Teoksen materiaalit (savi ja ruoko) on otettu paikalta ja ne liukenevat ajan kuluessa takaisin ympäristöönsä. Teoksessa voivat vierailla ihmiset, linnut ja hyönteiset. Rantakäärmeelle tarjotaan mahdollisuus pesiä teoksessa. Kati Rapia: Eläinten kaupunki Infokyltti, jossa viitataan useiden lajien olemassaoloon. Kylttiteoksen tiedot perustuvat paikalliseen ekosysteemiiin. |
VERK I DROTTNINGSTRANDENS EKOLOGISKA PARKArkitekterna Suomi och Koivisto: Verket Utan att lämna spår
Människor har tagit över för mycket utrymme från jorden i jakten på sina egna intressen. Andra arters svåra situation är vår egen situation. Hur skulle vi kunna beakta andra arter genom arkitektoniska medel? Vad kan vi lära av dem? All arkitektur är tillfällig. Hur skulle vi kunna bygga utan att lämna spår? Verkets material (lera och vass) har tagits från platsen och kommer med tiden att lösas upp i sin miljö. Människor, fåglar och insekter kan besöka verket. Snoken erbjuds möjligheten att häcka i verket. Kati Rapia: Djurens stad Informationsskylt som visar att det finns flera arter. Informationen på skylten är baserad på det lokala ekosystemet. |
TyöpajatEläinääniä-workshop, Sini Koskelainen
Leikkimielinen työpaja joka sopii kaikenikäisille äänenkäyttäjille! Työpajassa opit imitoimaan erilaisten eläinten ääniä, kuten esimerkiksi pöllöjen, lunnien, korppien, susien ja hyönteisten ääniä! Pääpaino linnuissa! 30.6. klo 18.30 Ehrensvärdinpolku (Urheilutie 25) Kesto 60 min, vapaa pääsy. Työpajan ohjaaja on juurevaan a cappella musiikkiin erikoistunut laulaja/säveltäjä/laulukouluttaja Sini Koskelainen, joka työskentelee mm. EMMA-palkitussa Tuuletar-yhtyeessä. Eläimellinen savityöpaja koululaisille, Kaisa Korpela *Minkälaista on ketun kolossa? *Entä missä mehiläinen asuu? * Onko oravalla sammalvuode tai kastemadolla vessa? *Tule rakentelemaan savesta eläin ja sen koti. *Asumukset poltetaan keramiikaksi. *noin 2 tunnin savityöpaja kouluikäisille, opettajana Kaisa Korpela Vanha Meijeri, Chiewitzinkatu 13 Ilm. [email protected] Arkkitehtuuria ihmistä laajemmassa maailmassa, Arkkitehdit Maiju Suomi & Elina Koivisto Työpajassa pohditaan elämän yhteenkietoutunutta luonnetta ja monilajista hoivaa. Asetumme paikkaan, jossa toislajisten vaikutus on arkiympäristöämme voimakkaammin läsnä. Herkistymme kuuntelemaan. Millä tavoin elävä ja eloton asettuu vuorovaikutukseen? Kuinka läsnäolomme vaikuttaa kokonaisuuteen? Emme koskaan rakenna tyhjiössä vaikka se kartalla vaikuttaisi siltä. Asetumme aina keskelle olevaa monimutkaista vuorovaikutussuhteiden verkostoa. Millaisella asenteella voimme tehdä kotimme maailmaan muuta elämää ja elotonta ympäristöä kunnioittaen? Lauantai 1.7. klo 11 ilmoittautuminen [email protected] |
VerkstäderSini Koskelainen: Djurläten-workshop
En lekfull workshop som passar [röstare] i alla åldrar! I workshopen lär du dig att imitera ljuden av olika djur och insekter, såsom ugglor, kattugglor, lunnefåglar, korpar, vargar och myggor, med huvudfokus på fåglar! 30.6. kl 18.30 Ehrensvärdsstig (Idrottvägen 25) Längd 60 min, fritt inträde. Instruktör för workshopen är Sini Koskelainen, sångerska/kompositör/sånglärare specialiserad på roots a cappella-musik, som arbetar bl.a. I det EMMA-belönta Tuuletar-bandet. Djurleraverkstad för skolbarn *Hur är det i rävens håla? *Och var bor biet? * Har ekorren en bädd av mossa eller har daggmasken toalett? *Kom och bygg ett djur och dess hem av lera. *Bostäderna bränns till keramik. *ca 2 timmars lerverkstad för barn skolåldern, lärare Kaisa Korpela Gamla Mejeriet, Chiewitzgatan 13 Registrering [email protected] Arkitektur i en värld större än människor, arkitekter Maiju Suomi & Elina Koivisto Workshopen kommer att reflektera över livets sammanflätade natur och att ta hand om flera arter. Vi bosätter oss på en plats där påverkan från andra arter är starkare närvarande än vår vardagliga miljö. Vi blir lyhörda för att lyssna. På vilka sätt samverkar det levande och det icke-levande? Hur påverkar vår närvaro helheten? Vi bygger aldrig i ett vakuum, även om det verkar så på kartan. Vi placerar oss alltid mitt i ett komplext nätverk av interaktioner. Med vilken attityd kan vi göra vårt hem i världen samtidigt som vi respekterar annat liv och den icke-levande miljön? Lördag 31.6. kl 11 registrering [email protected] |